Lääkärissä
Kävin Tuuman kanssa tänään lääkärissä, koska poika on minusta koko kevään ollut hieman vaisu ja väsynyt treeneissä nopeammin kuin aiemmin. Eihän sillä välttämättä mitään ole, mutta tuleepa tutkittua niin voi jatkaa treenejä hyvillä mielin. Tutkimuksissa ei ainakaan toistaiseksi havaittu mitään erikoista, paitsi että Tuuma on pari kiloa laihtunut marraskuusta. Huomenna kuulen veri- ja virtsakokeiden tulokset.
Hakutreeneissä ollaan tehty pääasiassa vain ilmaisutreenejä aika lyhyillä matkoilla. Haku tuntuu jotenkin tökkivän, eikä onnistumisia kauheasti tule. Toisaalta Tuuma on kyllä taas alkanut kohdistaa haukkua melko hyvin palkkaan, mutta muuten suoritukset on vähän niin ja näin. Välillä pistojen mallissa on vikaa, välillä Tuuma ei oikein haista, välillä haukun aloittaminen kestää kauan, välillä haukku katkeilee…
Tottiksessa on keskitytty tekemään Mian neuvojen mukaisesti kapulan pitoa ja se onkin sujunut aika hyvin. Olen edelleenkin yrittänyt pitää pitoajan aika lyhyenä, mutta enää Tuuma ei välttämättä tarvitse käden tukea leuan alla. Hyvä! Tänään taas tottistellaan, katsotaan millainen poika nyt on.

Jätä kommentti